Vuokralainen #10533

Yksiö/kaksio +parveke / Hki

Kuva

Olen vakituisessa työsuhteessa (2018 alkaen) oleva 32-vuotias käsikirjoittaja ja etsin pitkäaikaista kotia kiltin ja kerrostaloasumiseen tottuneen seniorikissani kanssa. Useat harrastukseni liittyvät työhöni, eli myös vapaa-ajallani katson paljon sarjoja ja elokuvia sekä luen. Vuokralaisena olen täsmällinen vuokranmaksaja ja pidän asunnosta aina hyvää huolta, sillä kotona viihtyminen on minulle tärkeää. Kotivakuutus on tottakai ja luottotiedot myös kunnossa. En tupakoi.

Koronavuoden etätyöt ovat saaneet nykyisen asunnon seinät tuntumaan turhan tutuilta ja pikkuviat ovat kasvaneet häiritseviksi puutteiksi. Siksi etsinkin nyt vähintään 35m2 kokoista, valoisaa yksiötä / pientä kaksiota, jossa on astianpesukoneella varusteltu ja käytännöllinen keittiö. Otus-kissa haaveilee (lasitetusta) parvekkeesta, jolla loikoa auringossa. Itse unelmoin sijainnista, josta pääsisi ajatustauon tarpeessa kävelylle merenrantaan. Työpaikkani sijaitsee Kaartinkaupungissa, joten toiveissa olisi myös pyöräilyetäisyys keskustasta (= max 7km). Erityisen mieluisia alueita ovat Arabianranta, Munkkiniemi, Lauttasaari, Jätkäsaari, Ruoholahti, Pikku-Huopalahti ja Kulosaari. Muuttamaan pääsisin aikaisintaan toukokuun viimeisellä viikolla. Vuokra ei saisi ainakaan kovin roimasti ylittää 800/kk.

Olettehan yhteydessä, mikäli voisitte ajatella meitä uusina vuokralaisinanne.

Ystävällisin terveisin,
Tuuli & Otus


Maks. vuokra 850 € / kk
Min. koko 35 m²
Huonelukumäärä 1, 2
Asuntotyyppi Kerrostalo, Rivitalo, Omakotitalo, Paritalo, Erillistalo
 
Maakunta Uusimaa
Alue(et) Etelä-Helsinki, Länsi-Helsinki, Itä-Helsinki
Aluetarkenne Arabianranta, Pikku Huopalahti, Munkkiniemi, Lauttasaari, Ruoholahti, Jätkäsaari, Ruskeasuo, Munkkivuori, Etelä-Haaga,Herttoniem
 
Alkaen Sovittavissa
Päättyen Toistaiseksi

Ilmoitus jätetty 18.4.2021
 

Yhteystiedot
Nimi Tuuli Hostikka
Puhelin 0407794949

Ota yhteyttä vuokralaiseen
Nimi: Viesti vuokralaisehdokkaalle:
Minuun voi ottaa yhteyttä:
Email:
Puhelin:
Tarkistus: Paljonko on yhdeksän plus kaksi numerona?