Vuokralainen #10184

Kolmelle Savolaiselle kaverukselle neliötä.

Kuva

Olemme muuttamassa useasta syystä. Itselläni tuli avoero pitkästä suhteesta tähän ikään nähden. Tarkoituksena olisi muuttaa siis ystävieni kanssa, niin että minä olisin päävuokralainen ja Aki ja Tatu olisi alivuokralaisena. Nykyinen vuokrasopimus loppuu omasta asunnostani 31.10, jonka jälkeen tarvitsisimme kipeästi asuntoa.

Olemme kaikki lähtöisin Varkaudesta ja olemme kaikki 22-vuotiaita. Minä (Sakari) ja Aki asumme jo Tampereella.

Itse olen asunut Tampereella nyt reilun vuoden ajan, jolloinka muutin tänne tyttöystävän perässä.
Saman ajan olen ollut Elisalla töissä myymälämyyjänä. Aluksi toimin kokoaikaisena, mutta kun pääsin kouluun olen tietenkin vähentänyt tunteja ja teen osa-aikaisena.

Aki on tällä hetkellä Maskussa kokopäivä työssä ja aikoo hakea tulevaisuudessa opiskelupaikkaa Tampereelta korkeakoulussa. Aki on nyt asunut itsekseen kohta kahdeksan kuukautta ja pikku hiljaa alkaa tuntua siltä, että tarvitsisi kaveria vierelle. Saisi lisää motivaatiota kouluun hakemiseen ja tekisi elämästään enemmän eloisampaa.

Tatu Hämäläinen muuttaa taas POLAMKia varten Tampereelle. Hän on tällä hetkellä toisessa osaa haku vaihtetta, eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun hän hakee. Nyt on kova luotto, että kouluun päästään. Koulu alkaisi POLAMkissa 2019 tammikuussa. Tämän hetkinen tyttöystävänsä asuu myös Tampereella ja olisi heidänkin eduksi jos pääsisivät näkemään useammin. Tatu on tällä hetkellä kokoaika työntekijänä betoni tehtaalla Varkauden puolessa ja on asunut aikaisemmin Kuopiossa vuokralla opiskelujensa aikana.

Kaikilla meistä on luottotiedot moitteettomat ja maksamme vuokran aina ajallaan. Emme tuo mukanamme lemmikkejä tai tupakan hajua.

Jos neliötä ei ole tarjota olemme myös valmiita harkitsemaan kolmioita, jolloinka muuttaisimme vain Akin kanssa.


Maks. vuokra 1,350 € / kk
Min. koko 60 m²
Huonelukumäärä 3, 4
Asuntotyyppi Kerrostalo
 
Maakunta Pirkanmaa
Alue(et) Ei määritetty
Aluetarkenne Keskusta
 
Alkaen 30.11.-0001
Päättyen Toistaiseksi

Ilmoitus jätetty 25.9.2018
 

Yhteystiedot
Nimi Sakari Jordan
Puhelin 0401943110

Ota yhteyttä vuokralaiseen
Nimi: Viesti vuokralaisehdokkaalle:
Minuun voi ottaa yhteyttä:
Email:
Puhelin:
Tarkistus: Paljonko on kuusi plus neljä numerona?